Valaisinkauppiaasi eli minä, Tanja 🙂 Olen ollut yrittäjä 2012 vuodesta alkaen. Kauppiaan ura ei ollut itsestäänselvyys, mutta pienen pohdinnan jälkeen se tuntui kuitenkin hyvältä vaihtoehdolta. Työni on erittäin monipuolista. Valaisimien ja sähkötarvikkeiden myynti on vain yksi osa sitä. Teen myös pienimuotoista valaistussuunnittelua, toimin yhteistyössä sisustussuunnittelija Anun kanssa www.tilasuunnitteluilme.fi . Uudet tuulet ovat puhallelleet valaistuksessa jo muutaman vuoden. EU on kieltänyt paljon erilaisia polttimoita, jotka ovat energiasyöppöjä, led-tekniikka on tullut tavallisen kuluttajankin ulottuville. Siinäpä onkin paljon asioita joita moni ei tiedä ja on myös paljon vääriä käsityksiä asioista. Neuvonta ja valistus tuntuukin olevan yksi iso osa työtäni. Mietimme yhdessä asiakkaiden kanssa erilaisten ja erihintaisten led-tuotteiden tarkoituksenmukaisuutta juuri heidän tarkoitukseensa.

Työni vastapainoksi elämässäni on paljon muutakin. Yksinyrittäjyys on välillä vähän raskasta tämmöiselle sosiaaliselle savolais/karjalaiset juuret omaavalle ei niin hiljaiselle tyypille 🙂 Rakastan tanssimista ja käyn lavatansseissa vähintään kerran viikossa, kesällä useamminkin. Olen mukana paikallisessa yrittäjäjärjestössä Kotkan seudun yrittäjänaisissa www.kotkanseudunyrittajanaiset.fi, 2017 alkaen hallituksen jäsenenä. Lisäksi lenkkeilen metsässä, luontopoluilla ja pururadalla säännöllisesti kerran pari viikossa. Kaikki nämä harrastukset tuovat elämääni ystäviä, verkostoja ja sitä kaipaamaani sosiaalista elämää.

Asumme Tavastilassa mieheni Markon ja kahden poikani kanssa. Pojat ovat jo isoja, toinen kohta täysi-ikäinen ja toinenkin lopettelee tämän vuoden jälkeen peruskoulun. Mieheni kanssa toimimme saman katon alla, hänen yrityksensä illumitech Finland www.illumitech.fi toimii enemmän julkisella puolella, mutta myös yksityiset isommat valaistusratkaisut ovat hänen heiniään. Lisäksi juhlavalaistukset, äänentoisto ja uutena nuo musiikkitavarat kuuluvat hänen firmansa toimintaan. Kotkassa olen asunut vuodesta 1996 lähtien, syntynyt olen Leppävirralla ja lapsuuteni sekä nuoruuteni asustellut Kerimäellä.

Työssäni yritän parhaani mukaan palvella jokaista asiakasta juuri hänen tarpeensa huomioiden. Tänä päivänä valaisimen osto vaatii enemmän tietoa kuin aikaisemmin, varsinkin jos puhutaan upotettavista valaisimista, mutta myös tavallisen roikkuvan valaisimen ostossa on huomioitava sen soveltuvuus yleistyvään led-tekniikkaan. Valaistus on tärkeä osa sisustusta ja sillä voidaan korostaa ja tuoda esille, tai piilottaa erinäisiä asioita. Huonosti suunniteltu valaistus taas vie hohdon uudelta sisustukselta, tai saa esim. seinän värin näyttämään ihan erilaiselta kuin olisi tarkoitus. Toivoisinkin, että entistä enemmän käytettäisiin ammattilaisen palveluja valaisimia ja valaistusta ostettaessa. Valoa voi käyttää niin monin tavoin, että kaikkia mahdollisuuksia ei edes osata ajatella ellei niistä saa jostain tietoa. Tyytyväiset asiakkaat ovat tämän työn helmi, yhdessä hyvin suunniteltu ja ammattilaisen asentama valaistus on ilo silmälle ja pitkäikäisenä myös ilo asiakkaan kukkarolle 🙂